Äkkilähdöllä etelään!  Maanantai 2. tammikuuta

Halpojen lentojen etsimiseen on hyviä neuvoja ja yleisiä myyttejä. Paras perusneuvo lienee varata ajoissa, mutta jos yhtäkkiä säikähtää pakkasennustetta ja haluaa vain paeta, ajoissa varaamattomuutta voi vain katua. Yksi hyvä neuvo on varata lennot suoraan lentoyhtiön nettisivuilta. (Ennen tiistai oli paras päivä tai 90 päivää ennen matkaa, mutta nyt on toisin). Suomen pakkasista Espanjan aurinkoon lennetään yleisimmin Finnairilla ja Norwegianilla. Finnairin lennot olivat tältä viikolta lopussa ja vähän myöhemminkin niitä olisi saanut vain reilun 1000 euron hintaan, joten se nyt ei tullut kysymykseen mitenkään. Norwegianin lento noin neljällä sadalla edestakaisin kahdelta houkutteli aivan toisella tavalla. Pidimme noin viiden minuutin tuumaustauon ja päätimme lähteä. Varaus oli ihan helppo. Selkeät vaihtoehdot, kysymykset suomeksi ja silleen, ja hetkessä olimme syöttäneet päivämäärät, matkustajatiedot ja luottokortin numerot. Klikattiin vahvista maksu ja saatiin näytölle lopputeksti: Varaamiasi lentoja ei ole enää saatavilla tällä hinnalla. Tee uusi haku. Tehtiin, ja hinta pompsahti yli kaksinkertaiseksi. Se siitä sitten.

 

Sääennuste lupasi kuitenkin jopa 35 asteen pakkasia, joten palattiin asiaan. Meidän pihassa on näin kaunista, mutta silti teki mieli lähteä hetkeksi pois.

DSC05061.jpgIMG_3002%20%281%29.jpg

Seuraava hyvä neuvo on etsiä lentoja erilaisilla hakusivustoilla: Ebookersia olemme käyttäneet ennenkin, Momondoakin on katsottu, ja nyt Jetcost, Skyskanner, ParisRio ja mitä niitä nyt on, tsekattiin myös. Näitten hyvä puoli on se, että saattaa löytää reittejä ja vaihtoehtoja, jotka eivät muuten tulisi mieleen. Voisi vaikka lentää Turkish Airlinesillä Wienin ja Istanbulin kautta, viettää yön Oslossa tai  Berliinissä  tai päivän Düsseldorfissa tai hypellä Frankfurtin ja Pariisin kautta Espanjaan. Nämä ovat kyllä vihonviimeisiä klikkailusivustoja. Löytyy jokin ylivoimaisen halpa hinta, siis ensin vain pelkkä hinta, ja sitä klikkaamalla ohjautuu jonkun matkatoimiston sivulle, esim eTicket, Supersaver, Travelstart, Flightfinder tai Expedia, josta tuo halvin vaihtoehto löytyy kyllä, mutta lento on joku 27 tuntia suuntaansa ja edellyttää paria vaihtoa ja yöpymistä Oslossa, Münchenissä, Berliinissä tai Amsterdamissa.  Tai lähtee viideltä aamulla, laskeutuu kymmeneksi tunniksi kalliiseen Osloon ja saapuu illalla Malagaan niin myöhään, että hotelliin ei enää pääse, eivätkä junat kulje. Toinen myytti näistä on, että kun sivuille menee uudelleen, niin evästeet kertovat firmalle, että olet tosissasi etsimässä ja voit maksaa epätoivoisena enemmänkin, jolloin hinnat ovat ainakin muutamia kymppejä korkeammat. Näin kävi oikeasti. Fiksuina nettisurffaajina osasimme tyhjentää selaushistorian ja evästeet ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Niin puhtaalta, että myös facebook ja gmail kyselivät uudestaan salasanoja ja lähettivät varmistuskoodeja. Hintojen suhteen tämä kyllä toimi. Oltiin taas noviiseja ja neitseitä hakukoneille.

 

Hakukoneilla voi myös katsella vaihtoehtoja ja sitten käydä sopivien lentoyhtiöiden sivuilla hakemassa sieltä samat lennot. Kyllä, tämä on oikeasti hyvä neuvo. Joitain vaihtoehtoja ei tällä tavalla enää löytynyt, koska lentoyhtiöt näyttävät mieluummin vain omat lentonsa, ja  jotkut yhdistelmät jatkolennoista katosivat. Ei löytynyt tällä kertaa sopivaa suoraan KLM:ltä, Lufthansalta, Air Berliniltä, SASilta, Air Francelta, Norwegianilta tai Finnairilta.

 

Lopulta oltiin takaisin Momondossa, josta ohjauduttiin Flightfinderin sivuille varaamaan seikkailumatkaa stopoverilla Amsterdamissa. Ilta Amsterdamin jouluvaloissa tuntui ihan sopivalta, lähtö iltapäivällä Helsingistä, ilta ja yö Amsterdamissa ja saapuminen Malagaan aamupäivällä. Viitosella alkavaan hintaaan tuli kyllä äkkiä satanen lisää, kun varauksen tekemisessä edettiin. Ei uskallettu olla ottamatta á 10 € ”matkatoimistopalvelupakettia”, joka lupasi esim tekstarin siinä tapauksessa, että lento on myöhässä. Peruutusturva skipattiin, koska matkavakuutus korvaisi kyllä, jos vaikka sairastuisi, eikä maksettu ylimääräistä mieleisen paikan varaamisestakaan. Matkatavaroiden hinta oli paljon, 62€/matkustaja, eikä maksua pystynyt maksamaan vain toiselle, eli 124€ lisää alkuperäiseen hintaan! Ei otettu, vaan käytiin lisäämässä yhdet matkatavarat 25 eurolla jälkeen päin KLM:n sivulla ”matkani” –palvelussa. 30 euron yllätys odotti lopussa – korttimaksu, josta ei varoitettu missään. Tulipa todistettua myytti kaiken maailman lisäkuluista, joita matkatoimistot perivät, kunhan asiakas on saatu koukkuun. (Lopulta tuo 25€ yhdestä matkalaukusta jäi ainoaksi maksuksi. Paluumatkan maksua ei voinut maksaa netissä ja Malagan päässä tiskillä sitä ei jostain syystä peritty. Yksi arvelu meillä syystä on, mutta se selviää vasta koko tämän jutun lopussa.)

 

Loppujen lopuksi hintavertailu, surffaaminen ja vaivannäkö tuotti alle Norwegianin kalliimpien lentojen hintaa matkan yöpymisellä Amsterdamin kautta vähän mielekkäämmillä lentoajoilla. Vähän pienempi hinta, erilainen matka, bonuksena ilta Amsterdamissa. Tuleepahan kokeiltua. Tällä kertaa ei matkustettu sitten niin halvalla kuin tavallisesti, mutta eipä tällaisia äkkinäisiä päähänpistoja yleensä kovin halvalla makseta. Hotellin suhteen oltiin myös vähän kranttuja. Piti saada siisti studio, jossa voisi itse kokata. Lennoille + Amsterdamille tuli hintaa noin 650, hotellille kahdesta viikosta samoin. Myös hotellien varaamisesta yleensä selviää halvemmalla, kun ottaa yhteyttä suoraan kiinnostavaan hotelliin. Varaussivustot veloittavat hotellinpitäjältä 15 - 20%, joten hinta voi suoraan varatessa olla halvempi. Toisaalta esim meidän käyttämämme Booking com saattaa tarjota erikoishintoja joihinkin hotelliin kampanjaluontoisesti, antaa 10% Genius-edun usein varaavalle tietyistä hotelleista ja peruutusehdot ovat selkeät. Selaaminen ja etsiminen on helppoa. AirBnb ei tällä nopealla aikataululla tarjonnut varteenotettavia vaihtoehtoja ja toisaalta tuolla turisteja pursuavalla alueella myös AirBnb-vuokraajat osaavat hinnoitella. Euroopan automatkoilla se on osoittautunut hauskaksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi jo useita kertoja. No, toisella kertaa suunnitellaan paremmin ja aikaisemmin. Onhan ne pakkaset tiedossa yleensä.

 

Amsterdamiin keskiviikkona 4. tammikuuta

 

Kokeneetkin matkailijat koheltavat joskus. Eihän se voi olla osoitus siitä, että oltaisiin tulossa vanhoiksi? Pakkaaminen sujui helposti, kun trendikkäästi KonMaritetussa kodissa kaikki oli paikoillaan ja matkalaukkuun mahtui vaikka mitä KonMarin mallin mukaan pystyviikkaamalla. Sen verran Juha hutiloi, että monitoimityökalu eksyi käsimatkatavaroihin ja turvatarkastuksen neito mittasi teriä tarkasti ja lopulta antoi mennä, kun parta oli harmaa. Dödön otti pois.

Seuraava vastoinkäyminen oli reippaasti myöhässä ollut lento. Ei ollut kuitenkaan niin paljon myöhässä, että olisi saatu ilmaisia kahveja tai  ravintoa. Vasta kolmen tunnin myöhästymisestä alkaa saada korvauksia. Katseltiin kentällä kulkevia lumilinkojen jonoja ja leikittiin somessa.

IMG_3005.jpgIMG_3011.jpg

Koneessa kuunneltiin ohjeita onnettomille, joiden jatkolento oli  jo mennyt tai joiden piti juosta jollekin muulle portille. Mielenkiintoiselta kuulosti ohje, jossa jatkolentonsa missannut neuvottiin self help diskille tulostamaan uusi boarding pass jollekin seuraavalle lennolle. Eikö siis mitään palvelua???

Olimme pyytäneet tsekkaamaan matkalaukkumme suoraan Malagaan asti, vaikka itse aioimme Amsterdamissa poistua kentältä kaupungille ja hotelliin yöksi. Varmuuden vuoksi jäimme matkatavarahihnalle tarkistamaan, että Juhan laukku ei pyöri hihnalla. Ei pyörinyt. Toivottavasti näemme sen Malagassa huomenna.

Hotelli oli hukassa, vaikka sen piti olla ihan kentän kyljessä. Ei näkynyt missään, ei ollut opasteita missään, eikä Googlemapsin ohjeista saanut mitään tolkkua. Ohjelma pyöritti meitä ympäri kenttää ja ihan ilmeisesti vääriin suuntiin. Kentän infokin neuvoi mielestämme väärään Starbucksiin, josta hotellin piti näkyä. Sheraton ja Hilton kyllä näkyivät kauas, mutta Citizen M Schiphol ei. Lopulta yhden infon virkailija antoi neuvon: ”Aina oikealle” ja se tepsi. Askeleita oli tullut alun perin puolen kilometrin matkalle lähes 6000 – eli hyvä, edes jotain bonusta kentällä pyörimisestä.  Ja takaisin tullessamme huomasimme, että ko. hotelliin oli  itse asiassa ihan selvät viitat tulohallista asti. Pitäisiköhän uusia lasit?

Onkohan itsepalvelukirjautuminen oikeasti se tapa, jolla tulevaisuuden matkustaja kokee itsensä tervetulleeksi? Vieressä oli kyllä näppärän näköinen tyttö, joka opasti. Kirjoita nimesi, anna sähköpostiosoitteesi, vahvista, että tuo on sinun varauksesi, valitse huone lentokentälle tai kadulle päin, haluatko aamiaisen (13,95), onko jotain kysyttävää, maksa kortilla, koodaa itsellesi avain. Lopuksi tyttö ehdotti, että Juha menisi suihkuun. Näin Juha ainakin ymmärsi ja ihmetteli, mistä tyttö heti tiesi, että Helsingin turvatarkastuksessa oli otettu dödö pois. Kielitaitoisempana oikaisin kuitenkin, että hän oli vain varoittanut, että suihkuun mennessä pitää laittaa ovi kiinni, ettei palohälytin mene päälle. Neuvo vaikutti oudolta. Yleensä olemme tottuneet laittamaan kylppärin oven kiinni, eikä muutenkaan käytetä kovin kuumaa vettä, mutta huoneeseen astuessamme ymmärsimme, että olimmekin saaneet oikeasti kylppärin, jossa oli sänky. Käytävältä tultiin suoraan vessaan ja suihkuun ja sänky oli perällä. Sängyllä olevissa kahdessa tyynyssä molemmissa luki ”Haluan voittaa tyynysodan”. Shampoopullotkin kertoivat, millaisia asiakkaita paikkaan odotettiin.

IMG_3031.jpg

Tällainen näkymä oli käytävän ovelta. Vasemmalla WC-pönttö, oikealla suihku ja tuolla peremmällä sänky poikittain ikkunan edessä. Huone oli siisti, mutta pieni.

IMG_3018.jpg

DSC05183.jpgDSC05184.jpg

Pöydällä oli asiakkaille iPad, josta huonetta voi ohjata: siitä säädettiin lämmitys, telkkariohjelmat, valaistus, radio, herätys, yhteydet robottityttöön, ja totta kai siinä luki Welcome to hotel CitizenM Schiphol Aila. Automaattinen itsepalvelukonsepti. 

Itsepalvelukonseptimme jatkui junalippujen ostamisella automaatista. Ehkä Amsterdamin keskusrautatieasemalle edestakainen lippu maksaa oikeasti 8,10€ ja Visalla maksaessa tulee euron lisämaksu, eli pari kymppiä yhteensä. Niin paljolta se tuntui, että on mahdollista, että emme tajunneet kaikkea. Ainakin olimme aluksi väärällä laiturilla, mutta onneksi huomasimme, että junat menivät vääriin suuntiin. Oikea laituri löytyi aivan itseohjautuvasti jälleen ja vartija onneksi uskoi, että leimasimme jo lippumme, mutta väärässä paikassa. (Matkan jälkeen löysin Amsterdamin kaupungin turistisivuilta ohjeita, joiden mukaan vähän tuota halvemmalla olisi voinut ostaa päivälipun kaikkiin liikennevälineisiin, mutta en oikein saanut selvää, olisiko sillä voinut matkustaa myös sillä nopealla Intecity-junalla, jolla me liikuimme. Bussilla ehkä.)

Ja kohta oltiin Intercityllä Amsterdamin päärautatieasemalla.

DSC05068.jpg

Amsterdamin turisti-infossa sai palvelua vain, jos osti veneristeilyn valofestivaaleille, kaikki muu oli itsepalveluna. Osasimme ostaa automaatista kartan, joka kyllä oli aika turha, kun ei oltu ekaa kertaa Amsterdamissa, eikä ollut tarkoitus mennä paljon pääkatuja kauemmas.

DSC05081.jpg

Jouluvalot olivat komeimmat Damrakilla ja Kalverstraatilla, mutta kanaviin heijastuvat valot olivat hienoja ihan ilman joulua ja valofestivaalejakin. Sää oli koleahko (noin +8), mutta jos Suomessa oli vielä yli 20 astetta kylmempää, ei viitsi valittaa.

DSC05106.jpgDSC05124.jpgDSC05148.jpgDSC05145.jpgDSC05165.jpg

 

Aamulla Malagaan. Torstaina 5. tammikuuta

 

Paikka oli nukkumiseen ihan hyvä, eikä askelmittariin tainnut kertyä tuhattakaan askelta ennen kuin oltiin jo lentoaseman hallissa. Sen jälkeen vähän kertyi, Schiphol on iso paikka ja siellä on monta terminaalia. Sitten seurasi yllätys: Itsepalvelutsekkaus ei onnistunutkaan, vaan kone tulosti lapun, joka piti antaa jollekin virkailijalle check innissä. Yess! Vihdoinkin joku keskustelee meidän kanssa meidän matkasta. Lappu oli ilmeisesti niin erikoinen, että yksi musta virkailija nappasi meidät erilleen jonosta, haki lentomme ja punnitsi käsimatkatavaramme jonon ohi. Saimme boarding –kortit ja laukuissamme oli tägit. Vasta myöhemmin huomasimme, että tägissä sanottiin, että laukku voidaan ottaa vielä portilla pois. Luulimme saaneemme sellaisen hyväksynnän, joita olemme nähneet: Accepted as cabin baggage, mutta ei se sitten ollutkaan niin.

 

Ja päivän moka paljastui turvatarkastuksessa. Nyt Juha joutui luopumaan monitoimityökalustaan, joka Helsingissä oli mennyt läpi. Virkailija totesi, että tämä on Hollanti, ei Suomi, et vie tätä koneeseen ja neuvoi menemään takaisin ja laittamaan käsimatkatavaran ruumaan. No ei. Siis takaisin jonottamaan? Kysyi vielä ystävällisesti, haluaisiko herra pitää kotelon ja totta kai herra halusi. (Helsingissä mitattiin Leathermanin veitsen pituus, mutta Amsterdamissa sillä ei ollut mitään väliä. Pihdit ne olivat kauhistus. Olisin varmaan vääntänyt niillä muovilusikan poikki tai muuta yhtä hurjaa.) Olivat ne tarkkoja muutenkin.  Ikinä ei minulta ole tarkastettu mitään (paitsi New Yorkissa), mutta nyt jouduin avaamaan matkalaukun, ja pillerit joutuivat syyniin. Totta kai minulla oli niissä asianmukaiset lipukkeet ja laukussa omakannasta neuvojen mukaan tulostetut yhteenvedot. Sain viedä kahden viikon estrogeenit, verenpainelääkkeet ja vitamiinit koneeseen, eikä Panadolejakaan otettu pois.  Miten monta kertaa olen tuonkin homman turhaan tehnyt! Luulin jo, ettei niitä kukaan koskaan katso, kun en huumeita kuljettele kumminkaan.

Mielialan nostamiseksi nautittiin kahvit suklaakahvilassa.

IMG_3033.jpg

Torremolinos. Perillä. Takkia ei tarvitse, pipot ja hanskat laukun pohjalla. Kämppä on ok. Huone on siisti ja rauhallinen ja sadan metrin päässä rantakadulta. (50 metriä, 100 metrin päässä oli jo Välimeri.) Kesällä tämä ei olisi yhtä rauhallinen, ikkunat ovat  suoraan kävelykadulle. Vastaanottaja tuli nopsaan, kun soitin, että täällä ollaan. Tämä on tämmöinen pikkupaikka, ei varsinainen hotelli. Apartaments Remedios.

Ja sitten kauppaan. Hankittiin perustarvikkeet jääkaappiin ja täydennystä keittiöön. Vähän enemmän oletimme täällä olevan varusteita. Saimme itse ostaa jopa suolaa, tiskiainetta, tiskirätin ja pari terävää veistä, mutta nyt on kaappi varustettu ja jääkaappi täynnä. 49€. Ei paha.

Loppiaisaatto Espanjassa

Oltiin hyvissä ajoin kävelykadulla, jossa kuviteltiin kohta tapahtuvan jotain. Espanjassa loppiainen on suuri juhla. Silloin jaetaan lapsille lahjat. Tietäjät (eli täällä kuninkaat) jakavat ne yön aikana ja lapset saattavat jättää ulko-ovelle vähän jotain ruokaa tietäjien kameleille. Tätä ennen kuitenkin juhlitaan kaduilla yhteisöllisesti. Itämaan tietäjät tulevat kuninkaitten kulkueena keskeisiä katuja pitkin ja heittelevät karkkeja lapsille.

Kadunvarren kuppilassa oli vielä hyvin tilaa, tilattiin kahvit ja saatiin kohta seuraa samaan pöytään. Murteesta kuulostelimme, että seura taitaa olla norjalaista. Ja olihan se, ja norjalaiseen tapaan seuralaisemme alkoivat jutella meidän kanssa ja siinä sitten kielten sekamelskalla vaihdettiin kokemuksia. Norjalaisille oli ihan uutta, että Suomessa kaikki osaavat melko sujuvasti myös ruotsia. Puolet meistäkin puhui sitä, eli niin kuin aina, puolet meistä puhuu ja toinen puoli enemmän kuuntelee ja enemmänkin ymmärtää. Oli kieli mikä tahansa.

Oli tällä kertaa taas vähän hankalaa, kun puhuja luuli puhuvansa ruotsia, mutta puhuikin jotain Norjan murretta. Oikeassa paikassa kuitenkin aina nyökkäsin. Juuri luin kertomuksen, missä ylistettiin suomalaisten taitoa hoitaa asiat höpöttämättä. Asiakas toi uudet renkaat ja vanteet liikkeeseen. Kukaan ei puhunut mitään, mutta kaikki tiesivät, että renkaat piti tietysti laittaa vanteille. Asia hoitui siis sanaakaan sanomatta. Tähän ei moni kansakunta pysty. Eikä minun vaimoni.

Vähitellen alkoi olla niin paljon tungosta, että olimme selkien muurin takana. Toivotimme norjalaisseurallemme hyvää loman jatkoa ja etsiydyimme paremmille kuvauspaikoille. Lapsia oli kadunvarsilla paljon muovikasseineen. Ihan kuin Suomessa penkkaripäivänä.

DSC05220.jpg

Ja sieltä ne kuninkaat sitten tulivat. Olivat yllättäen pukeutuneet Disneyn satuhahmoiksi ihan jokainen. Toy Story, Itse ilkimys, Kippari Kalle, Dumbo, Smurffit, Tuhkimo ja Aku Ankka. Malagassa nähtiin lisäksi Spider Man, Darth Vader, Lumikki ja muutama muu itämaan tietäjä. Lapset istuivat hahmojen kanssa vaunuissa ja heittelivät karkkeja suurista säkeistä.

DSC05218.jpgDSC05231.jpg

Loppiaisorkesteri soitti tunnettuja joululauluja: Michael Jacksonin Thriller, teema elokuvasta Pirates of the Caribbean ja Spiderman. Ei löydy meillä näitä edes uudesta virsikirjasta.

DSC05238.jpgDSC05249.jpgDSC05284.jpgDSC05291.jpgDSC05313.jpgDSC05315.jpgDSC05320.jpgDSC05328.jpgDSC05338.jpgDSC05345.jpgDSC05349.jpgDSC05350.jpgDSC05351.jpgDSC05354.jpg

Suomalaisista penkkariajeluista tutut karkkien pyydystyskeinot olivat käytössä täälläkin. Onneksi näitä sateenvarjoja ei näkynyt monta, tungos oli niin valtava. 

DSC05343.jpg

Musta villatakki oli äkkiä serpentiinisilpun täplittämä. Karkit annoin kiltisti kiltinnäköisille lapsille.

DSC05297.jpg

Jätin poimimani karkit jollekin tenavalle, joka sieppasi ne nopeasti kädestäni. Sen isä kyllä sanoi nätisti kiitos. Lähdimme junalla Malagaan, jossa törmäsimme vielä suurempaan meteliin ja tungokseen. Kuvauskulmia ei löytynyt, sen kyllä kuvista näkeekin. Selkien takaa näimme, että kuninkaat olivat liikkeellä täälläkin. Kansa huusi rytmikkäästi "Caramelo, caramelo!" Juha suomensi, että se tarkoittaa: "Abit on parhaita!"

DSC05372.jpgDSC05384.jpgDSC05398.jpgDSC05405.jpg

Kyllä täällä osataan tämä jouluvalohomma.

DSC05412.jpgDSC05428.jpgDSC05438.jpgDSC05458.jpgDSC05483.jpg

Oli samalla vähän surullista että huojentavaa nähdä, että poikkikaduille oli pysäköity poliisiautoja poikittain. Ja poliiseja ja moottoripyöriä oli laumoittain.

DSC05471.jpg

Seisoimme aikamme odottamassa jokailtaista 21:00 alkavaa valoshowta yhdessä valtavan ihmismassan kanssa. 21:40 lähdimme pois näkemättä sitä. Laskeskeltiin, että se olisi aika sopiva hetki vielä mahtua junaan ja olimme varsin oikeassa. Shown voi katsoa videolta Malagan kaupungin turistisivuilta.

DSC05496.jpg

Illalla nukkumaan mennessä mietimme, mikä viikonpäivä on. Lähdimme Helsingistä keskiviikkona. Yllätyimme itsekin, kun lopulta päädyimme siihen, että nyt on vasta torstai-ilta. Siis suunnilleen eka vuorokausi takana!

 

Perjantai. Loppiainen. Kauneimmat joululaulut vielä kerran ja jouluvalot ennen kuin ne sammutetaan. 6. tammikuuta

Tuossahan sitä on kiirettä yhdelle päivälle. Alun virikerunsaus vähän painoi aamussa, mutta päästiin silti puolen päivän maissa liikkeelle. Liian myöhään! Torremolinosin kaupungintalon seiminäyttely oli sulkeutunut varttia aikaisemmin kuin ehdimme sinne. Olin katsonut espanjankieliseltä nettisivulta ajan jotenkin väärin. Meni melkein päivä pilalle.

Onneksi tuostakin reissusta tuli askeleita. Syötiin kämpillä ja lähdettiin rauhassa Fuengirolaan. Oltiin niin ajoissa seurakuntakodin liepeillä, että olimme ensimmäiset tulijat ja päätimme pistäytyä vielä Thelman pullapuodissa korvapuustikahvilla. Sitten huomattiinkin jo sukulaisten saapuneen ja valuttiin pikkuhiljaa sisään. 

Suomalaiset rakastavat joululaulujaan. Erityisesti niitä samoja varpusia, joulupuita, jouluöitä, hiljaa, hiljaa ja sitä jossa sypressit tuoksuu talvellakin. Kaikki ne laulettiin, mutta osasi kansa myös sydämeeni joulun teen ja niityllä lunta. Pari lastenvirttä piti luntata nuoteista. Veisuun voima täällä yllättää aina. Samat suomalaiset, jotka eivät laula Suomen kirkoissa laulavat Espanjan aurinkorannikolla. Tai sitten ne ei ole samat.

DSC05555.jpgDSC05553.jpg

Lähdettiin takaisin pimentyneille kaduille. Ihan lähellä oli Los Bolichesin katolinen kirkko, jossa iso osa suomalaisen ev.lut. seurakunnan jumalanpalveluksista pidetään. Ihanan tunnelmallinen piha!

DSC05565.jpg

Katujen jouluvalot. Tämä on se katu, jota suomalaiset kutsuvat bussikaduksi Fuengirolassa.

DSC05563.jpg

Piti kävellä lähes kaupungin toiseen päähän Plaza Espanjan jouluvaloja ja kaupungin seimeä katsomaan. Ihan varovasti kysyin Juhalta, mennäänkö, ja pelkäsin, että en saa seuraa, ja hän ihan yhtä varovasti sanoi, että kai se niin on parasta. Ja totisesti oli!

Jouluvaloilla valaistujen appelsiinipuiden keskellä oli Fuengirolan kaupungin jouluseimi. Tänään viimeistä päivää esillä.

Tai itse asiassa suomalaisena vain luulin, että kysymys on appelsiinipuista. Kuka on kuullut pomeranssipuista? Pomeranssi on suomalaiseen silmään hyvin samannäköinen kuin appelsiinipuukin, hedelmät näyttävät samoilta, lehdistö on vähän tuuheampi. Mutta erehdypäs maistamaan puusta pudonnutta hedelmää, niin ymmärrät, miksi puun toinen nimi on karvasappelsiini (tai hapanappelsiini). Tämän tajutessaan ymmärtää hyvin, miksi puista pudonneet hedelmät saavat aivan rauhassa lojua jalkakäytävillä, korkeintaan joutuvat pikkupoikien jalkapalloiksi. Pomeranssi on oikeastaan myös se hedelmä, josta appelsiinimarmeladit tehdään ja jonka kuorta käytetään mausteena, kun halutaan johonkin ruokaan appelsiinin makua.

IMG_3130.jpg

IMG_3164.jpg

Nämä kaupunkien jouluseimet tuhansine yksityiskohtineen ovat huikeita. Jotenkin ne puhuttelevat erityisesti sen takia, että niissä on koko elämä läsnä. Kaupunkien tavernat ja kaupat ovat auki, kodeissa on elämää, karavaanit kulkevat, härillä kynnetään peltoja, oliivipuiden hedelmien poiminta on menossa, kanoja teurastetaan ja jossain tanssitaan, ja kaiken tuon elämän keskellä jonkun majatalon pitäjän eläinten suojassa syntyy lapsi. Jossain on jo kolmen kuninkaan kulkue lähestymässä lahjoineen. Nykyaikaisesti jonkun kamelin kuormana on nätisti käärittyjä joululahjoja. Espanjalaisessa jouluseimessä on paljon muutakin kuin paimenet, enkelit ja pyhä perhe. Jouluevankeliumin sanoma tulee lähemmäs muutakin elämää, tapahtuu sen kaiken keskellä. Ihan niin kuin pitääkin.

Tässä kuvakavalkadi monista yksityiskohdista. Toivottavasti en puuduta lukijoitani tällä, halusin vain näyttää tämän kaiken ja muistaa itsekin.

Aistin tämän rakennelman liepeillä lievää luottamuspulaa. Valokuvaajantaitoihini. Aila kiersi koko rakennuksen kahdesti kännykkänsä kanssa ja sitten vielä kameran kanssa uusiksi. Olin kyllä ottanut kameralla ja omalla kännykällä mielestäni samat kuvat. Kuulemma kamerani oli ollut liian ylhäällä, vinossa tai olin ajatellut ihan muuta kuin kuvanottamista.

DSC05570.jpgDSC05575.jpgDSC05579.jpgDSC05585.jpgDSC05587.jpgDSC05588.jpgDSC05590.jpgDSC05592.jpgDSC05597.jpgDSC05601.jpgDSC05609.jpgDSC05613.jpgDSC05620.jpgDSC05622.jpgDSC05623.jpgDSC05624.jpgDSC05629.jpgDSC05635.jpgDSC05636.jpgDSC05638.jpgDSC05647.jpgDSC05650.jpgDSC05653.jpgDSC05655.jpgDSC05660.jpgDSC05664.jpg

IMG_3178.jpgIMG_3195.jpgIMG_3209.jpg

Pyhä perhe ei ollut edes mitenkään keskeisellä paikalla koko asetelmassa. Siellä vain yhtenä osana koko kaupunkia ja sen elämää.   Asetelmaan oli liitetty myös enkeli ja näköjään itämaan tietäjätkin, vai olisivatko paimenia? 

IMG_3174.jpg

Kiersin seimen varmaan kolmeen kertaan. Niin se oli ihmeellinen. Aina löytyi lisää yksityiskohtia. Yhtä kohtaa hain erityisesti. Näihin seimiin liitetään yleensä "kakkija" -hahmo. Joku tunnettu henkilö, joka on kaiken keskellä kakalla. Tästä seimestä en löytänyt, enkä löydä kuvistanikaan. Kakkijaksi valitseminen on valitulle kunnia-asia, ei pilkkaa, vaikka luulisi.

DSC05668.jpg

Seuraavalla aukiolla, eli Plaza Espanjalla oli lisää näyttäviä jouluvaloja.

DSC05670.jpg

Aukion keskellä huikeasti valaistu kartio - kai se jotenkin kuvaa joulukuusta. 

DSC05690.jpg

IMG_3234.jpg

Sen ympärillä olevista "puista" tuli mieleen supisuomalainen joululaulu: Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan. Kukkia todellakin.

DSC05695.jpg

IMG_3281.jpg

Kaiken tämän jouluvalojen runsauden jälkeen tuntui oikeastaan kodikkaalta palata tämänhetkiselle kotikadullemme vaatimattomampaan valaistukseen.

IMG_3313.jpg

Käytettiin lauantai ulkoiluun. 7. tammikuuta.

Suomessa tulee tosi harvoin lähdettyä puolen kilometrinkään päähän kauppaan ilman autoa. Täällä käveltiin ylämäkeä varmaan lähes kolmisen kilometriä Carrefourin kauppakeskukseen ihan vain huviksemme. Ja matkalla dokumentoitiin fiiliksiä. Auringossa ilman paitaa ja jotain hippaa palmujen alla. Tästähän sitä kai on vuosikausia haaveiltu pakkasten keskellä. Me ei jotenkin olla talvi-ihmisiä. Ei hiihdetä, ei luistella, eikä kylmä viehätä. Olisi paljon parempi, jos voisi tammikuussakin pukeutua pelkkään teepaitaan.

IMG_3321.jpgIMG_3323.jpg

Tammikuun kukkanuput. 

IMG_3324.jpg

Näkymä merelle Carrefourin mäeltä.

IMG_3345.jpg

Vielä yksi seimi, tällä kertaa liikenteenjakajalta.

IMG_3333.jpg

Juhan liikuntakiintiö oli täydempi kuin minun. Lähdin yksin kävelemään rantakatua. Ei ihan hellettä enää, aallokkoa sain ihailla.

IMG_3349.jpg

Ja näitä erilaisia aikuisten hiekkalinnarakennelmia, jotka juuri nyt olivat varsin jouluisia.

IMG_3353.jpgIMG_3356.jpg

Juha tuli kyllä kiltisti vastaan, kun kävelin takaisin päin. Nämä koloiset kalliot ovat Torremolinosin rannassa aikamoinen näky. Vasinkin, kun suoraan tämän huokoisen näköisen kallion päällä on isoja hotellirakennelmia.

IMG_3362.jpg

Penkeillä on harvemmin tyhjää. Nyt vielä turisteja on aika vähän.

IMG_3363.jpg

Sunnuntai 8.1.

On kai sosiaalisesti hyväksyttyä kirjoittaa väheksyen turistien kansoittamista kävelykaduista turistiravintoloineen ja matkamuistomyymälöineen. Mutta enpä kirjoita. Käveltiin aamupäivällä pitkin juuri tuollaista katua teepaidoissa ja istuttiin juuri tuollaisella kadulla penkillä ohi käveleviä turisteja katsellen ja nautittiin lapsellisen iloisina auringosta ja plusasteista tammikuussa. 

Toinen sosiaalisesti yhtä hyväksytty tapa on kirjoittaa väheksyen siitä, että suomalaiset hakeutuvat Aurinkorannikolla toisten suomalaisten seuraan, mutta enpä kirjoita niinkään. Olimme Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan messussa Los Bolichesin kirkossa ja sen jälkeen seurakuntakodilla kahvilla. Tapasimme sukulaisia, kuulimme täysipainoisen ja hyvän saarnan, nautimme hyvästä jumalanpalvelusmusiikista ja saimme pari kyläkutsua. Kaikki tämä on vain kivaa ja juuri niin kuin lomalla pitää ollakin. Mistä me muuten ollaan lomalla? Helppoa, lämmintä ja aurinkoista. Kyllä me vielä ehditään tehdä jotain espanjalaisempaa ja tavata ulkomaalaisia - jos halutaan. Ja tämän toteamuksen jatkoksi pari kuvaa katolisen kirkon taitavasti tehdystä jouluseimestä.

IMG_3365.jpgIMG_3374.jpg

 

Loppiaisen jälkeen. Kävelyä ja ihmisiä Aurinkorannikolla

 

Kylään naapuriin. Maanantai 9. tammikuuta

 Tänään käveltiin Torremolinosista Torrequebradaan Benalmadenaan. Siinä aurinkoista rantakatua kävellessä mieleen nousivat muistot lapsuudesta 50-luvun lopulta, kun pikkuveljen kanssa juoksimme iltapimeässä naapuriin katsomaan Kylli-tätiä telkkarista. Pimeällä metsäpolulla väisteltiin ulkomuistista puunjuuret ja kivet, enkä muista koskaan kompastuneeni. Tänään oltiin menossa kylään samoille naapureille. Ei puunjuuria, ei kiviä, lämpöäkin niin, ettei villatakkia tarvittu.

IMG_3420.jpg

Setäni on yli 15 vuotta omistanut loma-asunnon Espanjassa niin kuin tuhannet muutkin suomalaiset. Kuulemma noin 30 000 suomalaista asuu Aurinkorannikolla talvisin pitemmän tai lyhyemmän ajan. 12 000 heistä asuu täällä melko pysyvästi ja ehkä vain lomailee Suomessa kesällä, jos sitäkään. Tämä asuntoalue on YIT:n rakennuttama ja siinä asuu paljon muitakin suomalaisia, joskin toki muitakin. Viihtyisä alue, kauniit valkoiset rakennukset ja kaunis yksityinen uima-allas. Erittäin houkuttelevat puitteet siis lomalle. 

IMG_3434.jpg

 

IMG_3429.jpg

Espanjassa on helppo yhdistää suomalaisia ja paikallisia puitteita. Voi hyvin tarjota ruoaksi lohikeittoa ja ruisleipää, kaikkea saa. Ja kahville voi ostaa sekä paikallisen loppiaisirinkilän että karjalanpiirakoita. Ja kattaa kaiken kauniille Espanjasta ostetulle joululiinalle.

IMG_3424%20%281%29.jpg

Paluumatkalla paistoi jo kuu.

IMG_3446.jpg

Seimi on täällä vielä tämänkin viikon sana. Tuo enkeli on mahtava!

IMG_3448%20%281%29.jpg

Näitä taidokkaita rakennelmia on paljon. Tuossa edessä olevassa kyltissä lukee, että rakennelman tekemiseen on mennyt 250 työtuntia ja päivisin sitä pitää kastella tunnin välein, öisin kahden tunnin välein. Mahtaakohan tuolla tienata? Monet näyttävän tipauttavan kolikon, jos ottavat kuvan, mutta muilta ohi kulkevilta katselijoilta ei näytä paljon tippiä tulevan.

IMG_3440.jpgIMG_3437.jpg

Käveltiin koko matka takaisin, kun kerran kävelemään on tultu. Päivän saldo yli 16 km. Viimeinen kilometri käytiin kävelemässä iltapimeällä, kun molempien mittareista tuntui vielä puuttuvan vähän. Ei puutu enää.

IMG_3456.jpg

Kävelyä Malagassa tiistaina 10. tammikuuta

Costa del Solin rantajuna on erinomainen matkustusväline. Se kulkee noin kolme kertaa tunnissa koko päivän, on siisti ja helppo, pysähtyy kaikilla asemilla Malagan ja Fuengirolan välillä, esimerkiksi juuri Torremolinosissa ja lentokentällä. Eikä ole kovin kallis. Matka Torremolinosista Malagaan tai Fuengirolaan maksaa 4,10€ väliasemille vähemmän. Vuosikausia on suunniteltu sen jatkamista Marbellaan, mutta vielä eivät näytä rakennustyöt olevan menossa. Näin turistina todella ihmettelen, miksi eivät. Paikallinen ystäväni selitti, että poliittiset päätökset asiasta heilahtelevat milloin sinne milloin tänne ja sillä aikaa välille rakennetaan niin paljon uutta, että raiteitten rakentaminen on aina vain vaikeampaa ja kalliimpaa ja vaatisi ainakin aikamoisia tunneliratkaisuja nykyisellään.

Junalla siis Malagaan. Kävelemään. Kävelimme vanhan kaupungin kujille, Larioksen kävelykadulle, jolta jo vietiin jouluvaloja pois.

IMG_3460.jpg

DSC05702.jpg

Jatkettiin rantakadulle ja Juha sai taas palmunsa, joita ilman loma ei lomalta tunnu.

DSC05713.jpg

 

DSC05723.jpg

DSC05725.jpg

Kuviteltiin poikkeavamme paikalliseen Pompidou-kulttuurikeskukseen, mutta emmepä sitten poikenneet. Olisi pitänyt joltain nettisivulta tarkistaa. Ei täällä pidäkään paikkaansa se yleiseurooppalainen tapa, että museot ovat kiinni MAANANTAISIN.

DSC05716.jpgDSC05718.jpg

Käveltiin siis. Takaisin vanhaan kaupunkiin. Tämä aukio katedraalin edessä on suosikkejani. Ihanat värit kaikkiin vuorokauden aikoihin.

DSC05738.jpg

Piti poiketa Picasso-museoon, mutta eipä poikettu sinnekään, kun kadulla ohi kulkiessamme huomasimme juuri ohittavamme Malagan interaktiivisen musiikkimuseon. Eihän musiikkimuseota pidä ohittaa. Museossa oli valkoisia, mustia ja punaisia tiloja. Valkoisissa oli esillä tekstejä, selityksiä ja kuvia, mustien huoneitten vitriineissä oli soittimia eri ajoilta leukaluukanteleista levysoittimien esiasteisiin ja sähköisiin soittimiin. Punaisissa huoneissa sai itsekin soittaa ja totta kai Juha kuuliaisesti soitteli kaikenlaista, kun kerran siihen kannustettiin.

DSC05762.jpgDSC05772.jpg

DSC05786.jpgDSC05798.jpgDSC05804.jpgDSC05811.jpgDSC05816.jpgDSC05819.jpgDSC05826.jpg

Herättää jonkin verran ristiriitaisia tunteita nähdä omia muistojaan museossa. Melkeinpä korvissa heti kuulee sen rahinan, joka syntyy, kun neula asettuu levyn pintaan ja alkaa toistaa musiikkia. Ei siitä kovin kauan ole!

DSC05849.jpg

Näistä äänilevyn esiasteista on jo jonkin verran kauemmin, mutta muistaakseni olen joskus nähnyt tällaisen reikäkorttisysteemin pianon sisällä ja se on soinutkin.

DSC05852.jpg

Tässä oli yksi leluista, jota sai soittaa. Nappeja painamalla käsi toisti painellut soinnut.

DSC05754.jpgDSC05831.jpgDSC05836.jpg

Kasettinauhureitakaan ei taida enää esiintyä muualla kuin museossa?

DSC05851.jpg

Emme muuten nähneet ketään muuta koko museossa. Olisi tämän nyt joku muukin voinut käydä katsomassa, ihan hyvä paikka katsella kummallisia soittimia.

Ja taas käveltiin. Käveltiin vanhoja tuttuja reittejä ja kun Juha bongasi juuri sen värisen, merkkisen ja kokoisen villatakin, jota oli jo etsinytkin ja minä näin ikkunassa melkein sen volkkariseimen, jonka ostamatta jättämistä olin yli vuoden katunut, matkatavaramme hiukan lisääntyivät. Syksyn mittainen KonMaritus on kyllä saanut aikaan sen, että mitään ei oikeasti tee mieli ostaa.

DSC05859.jpg

Ja taas käveltiin. Käveltiin El Corte Inglesiin. Sinnekin oikeastaan sen takia, että viime vuonna ostin sieltä liian vähän paimenia seimeen. Nyt vedin vesiperän kuitenkin. Joko paimenia oli liian vähän täälläkin, tai sitten joulutavarat oli viety varastoon, eikä jätetty alennusmyyntiin.

Ja sitten vasta käveltiinkin. Ihan tapojemme vastaisesti emme heti osanneetkaan lähimmälle rautatieasemalle  Maria - mikäsenytonkaan, vaan piti kiertää takaisin ja mennä sille, jolle vanhasta muistista osasimme, eli Malaga Centroon. No, ei haittaa, askeleita on Malagan kiertelystä mittarissa yli 22 000. 

Jos joku ihmettelee, että emme oikeastaan käyneet missään, niin muistutan, että vuonna 2015 marraskuussa kävimme hyvinkin monessa kivassa Malagan paikassa ja viime vuonna pääsiäisenä ihmettelimme täällä parikin kertaa massiivisia pääsiäiskulkueita. Niistä aikaisemmissa artikkeleissamme. Monessa paikassa on kiva käydä uudestaankin, mutta tänään ei ollut niiden aika.

 

Refugio de Juanar ja serkkupojan synttärit. Keskiviikko 11. tammikuuta

Refugio de Juanar taas on paikka, jonne olemme lähteneet jo useitakin kertoja uudelleen. Antonio esitteli paikan meille jo silloin, kun tulimme ensimmäistä kertaa pitemmäksi ajaksi Aurinkorannikolle, ja viime keväänä vietimme pitkäperjantain kiipeämälle Cruz de Juanarin huipulle. Ei siis ihme, että halusimme näyttää paikan myös serkkupojalle ja hänen ystävälleen, varsinkin kun serkkupojalla oli synttärit, joita kannatti erityisesti juhlia. 

Serkku eteni Juhan kanssa verkkaan suoraan näköalapaikalle, kun me naiset reippailimme ensin pienemmän ja vaikeakulkuisemman Miradorin kautta ihmettelemässä maisemia Ojenin suuntaan.

DSC05863.jpgDSC05868%20%281%29.jpgDSC05876.jpgDSC05882%20%281%29.jpg

Tultiin takaisin pääväylälle, jota miehet olivat jo menneet edeltä. Leuhkin seuralaiselleni nousseeni tuolle mäelle viime keväänä.

DSC05887.jpg

Rinteeltä oli komeat näkymät Marbellan kaupungin yli kauas merelle.

DSC05889.jpg

Tuon vuoren huipulle siis kiipesimme viime pitkäperjantaina. Nyt katseltiin vain täältä alempaa niitä, jotka sinne serpentiinimäistä polkua pitkin kiipesivät. Ei nyt - kiipeäminen olisi vienyt meiltä parisen tuntia. Kuvassa keskellä päivänsankari.

DSC05894.jpg

Siinä sitten vuoren rinteellä syötiin syntymäpäivän kunniaksi ulkona. Aurinkoiselta rinteeltä ei ollut mitään kiirettä pois.

IMG_3471.jpg

DSC05890.jpg

Turistisempina aikoina emme olisi olleet tässä kuvassa ihan näin ilman seuraa.

DSC05904.jpg

 Kapealla tiellä oli hyvä ajaa sellaista vauhtia, että pystyi ennakoimaan vastaantulijat ja kääntämään rattia ajoissa. Ja rauhassa serkkku ajoikin.

DSC05920.jpg

Laskeuduimme Marbellaan auton kulutuksen näyttäessä kilometrikaupalla lähes nollaa. Pikkuisen ennen alamäen päättymistä näimme kyltin Cementerio ja hetken mielijohteesta parkkeerasimme ja kävimme katsomasa espanjalaista hautausmaata. Se on niin erilainen kuin suomalainen. Maahan ei haudata ketään, vaan luukkujen taakse seinämuureihin.

DSC05926.jpgDSC05931.jpgDSC05938.jpgDSC05930.jpg

Luukkujen edessä oli todella paljon kauniita (usein silkki- tai muovi-) kukkakimppuja, mutta myös jänniä muistoesineitä. Viisivuotiaana kuolleen pojan viimeisen leposijan edessä oli ruoka- ja juomaherkkuja ja Spiderman. Hellyttävää.

DSC05942.jpg

Reippaasta vuoristoretkestä huolimatta hyvinvointimittarin askelmäärässä oli paha vajaus. Helppo juttu. Rantakadulla kuutamossa sekin hoitui.

IMG_3518.jpgIMG_3510.jpg

Tuli katsottua seuraavan päivän sääennuste. Ei pahalta näytä, onhan tammikuu.

IMG_3515.jpg

 

Benalmadena puebloon, Paloma park ja rantaa pitkin takaisin. Torstai 12. tammikuuta

Benalmadena pueblo ja Arroya de la Miel ovat vähän poissa rannalta, ylempänä. Rautatieasemalta, jonne saavuimme, on pari kilometriä rantaan ja rantojen turistihotelleihin. Täällä on viehättävämpi, alkuperäisempi kylä espanjalaisine asukkaineen, mutta kyllä myös Tivoli World perheille ja lähtöpaikka kaapelihissille, jolla voisi nousta ylös vuorelle.

DSC05960%20%281%29.jpg

Lähdettiin hiljalleen alaspäin ja katseltiin kujia, kaakeleita ja kaikkea kaunista kivaa.

DSC05972.jpgDSC05974.jpgDSC05975.jpgDSC05970.jpgDSC05959.jpg

Noin puolivälissä alaspäin on Paloma Park. Kukkokiekuu kaikui pitkin puistoa. Kukkoja oli kymmenittäin. Portilla oli kielto syöttää lintuja, mutta milloinkas semmoiset kyltit ketään ovat estäneet. Vanhukset kylvivät siemeniä, pikkulapset juoksivat leivänpaloineen lintujen seassa. Ja ne, jotka eivät syöttäneet lintuja, ottivat niistä kuvia.

DSC06015.jpg

DSC06060.jpg

DSC06003.jpgDSC06004%20%282%29.jpg

Järvellä oli sama meininki. Kukot vain vaihtuivat lokkeihin.

DSC06053.jpgDSC06042.jpg

Torrentupa ja suomalaisperehdytys. Perjantai 13. tammikuuta

Aurinkorannikon seurakunnan pyörittämä Torrentupa on auki kolmesti viikossa, ma, ke ja pe 10 - 13. Silloin sieltä saa kahvia ja seuraa, ja seurakunnan pappejakin on tavattavissa vuorotellen. Saatavilla on myös lehtiä ja tiedotteita. Joskus lauletaankin ja on ehkä muitakin piirejä. 

Lähdettiin siis ihan vain kahville ja rupattelemaan. Törmäsin pariin harjoittelijaan, toinen oli DIAKista ja toinen Turun AMK:sta ja tietysti entisenä DIAKin opona ja sosionomikoulutuksen opona kuuntelin kiinnostuneena, mitä harjoittelijoille kuului. 

Paikasta on helppo kysyä myös vertaistukea pulmiin. Minun alkuperäinen pulmani taisi olla melko helppo: "Voiko Torremolinosista jostain ostaa suomalaista suklaata?" Oltiin nimittäin menossa kylään ja kaipasin sopivia tuliaisia. Sain kysymykseeni paljon perusteellisemman ja hienomman vastauksen, kun osasin odottaa. Suomalainen pariskunta lähti oppaaksemme. Kävimme heidän asunnollaan maisemia ihastelemassa, kuulimme passikopiokortista ja bussikortista, joista varmaan on hyötyä täällä ja poikkesimme katselemassa Kymppipaikan tarjontaa. Kymppipaikan viikko-ohjelmassa on monenlaista, mutta me iskimme ensimmmäiseksi silmämme sopivan kuuloiseen espanjan kurssiin. Toinen kiinnostava aihe oli vesijumppa, mutta sitä ehkä voisi harrastaa muuallakin kuin suomalaisseurueessa. Voitaisiin kyllä joskus käydä katsomassa paikat ja systeemit.

DSC06071%20%281%29.jpg

 

DSC06072.jpg

Suomalaisten vapaaehtoisten kymmpipaikka täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Tässä kuvaus heidän nettisivuiltaan:

------------------------------------

Kymppipaikka - tervetuloa!

Yhdistys on perustettu vuonna 1977 ja on siten vanhin suomalaisyhdistys  manner-Espanjassa. Se on Suomi-Seura ry:nhttp://www.usp.fi/ aktiivinen jäsen. Lempinimi Kymppipaikka on syntynyt katuosoitteen numerosta. 

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on tukea jäsentensä hyvinvointia ja viihtymistä vieraassa kulttuurissa. Yhdistys on jo 40 vuoden ajan toteuttanut monipuolista koulutus- ja sivistystoimintaa Aurinkorannikon suomalaisväestölle. 

Jäseniä on noin 500. Suurin osa on suomalaisia eläkeläisiä, jotka viettävät talvikautensa Espanjan Aurinkorannikolla. Yhdistyksellä on omat toimitilat Torremolinosin keskustassa, lähellä linja-autoasemaa. 

Yhdistyksellä ei ole palkattua henkilöstöä, vaan sen toiminta hoidetaan vapaaehtoistyönä. Rahoitus katetaan jäsenmaksutuloilla ja toiminnasta saaduilla varoilla. 

Yhdistyksellä on myös harjoittelijasopimuksia eri oppilaitosten kanssa. Opiskelijoiden toteuttamat kuntoilu-, tietokone-, musiikki- tai muut virkistysryhmät tuovatkin lisäarvoa toimintaan.

------------------------------------

Kävimme vierailulla asuntovälittäjä Natalialla etsimässä majoitusta maaliskuuksi. Natalialla oli mielenkiintoisia ja kohtuuhintaisia kohteita ja asiointi sujui kätevästi suomeksi. (http://www.ntgestioninmobiliaria.com - tämä ei ole suora linkki, mutta tästä voi kopioida osoitteen, jos kiinnostaa) Joku muu välittäjä innostui kyselemään meiltä asioita ruotsiksi siinä odottaessamme, mutta ei se mitään. Aila löysi sillekin paljon puhuttavaa, esimerkiksi Suomen koulujen kieliohjelmat ja muuta opokamaa.  Lopulta istuimme oppaittemmen kanssa kahvilla La Doña -sporttibaarissa, jossa voisi halutessaan pelata bingoa tai korttipelejä, käydä tanssimassa tai seurata lätkä- tai jalkapallopelejä muiden suomalaisten kanssa. Jos siis tarvetta tämmöiselle olisi. Arvelimme, että ei olisi, mutta olipa kiva tietää, että tätä kaikkea on. Ensi viikolla olisi jopa pikkujoulut tansseineen ja tonttulakkeineen. Ehkä ei sentään?

La Doñasta löytyy lisätietoa esim Facebookista. Paikassa voi syödä lounaan kuudella eurolla ja keiton neljällä. Suomeksi. Ja täältä ainakin sai suomalaisia Fazerin suklaarasioita, joita olimme alunperin lähteneet hakemaan. 

DSC06075.jpg

 Ja olipa kiva tutustua kivoihin suomalaisiin! 

Mukavan perehdytyksen ja sightseeingin jälkeen käveltiin vielä omalle hotellille Bateria-puiston kautta. Se oli nyt erittäin rauhallinen. Kesäisempinä viikonloppuina se on perheiden suosima. Järvellä voi soudella, karuselli pyörittää lapsia ja näkötornista on kivat näkymät. Tänään oltiin lähes kahdestaan katselemassa palmuja, muita puita ja paikan papukaijoja.

DSC06078%20%281%29.jpgDSC06079%20%281%29.jpgDSC06080%20%282%29.jpgDSC06094%20%282%29.jpgDSC06095.jpg

Näkötornista on kivat näköalat merelle.

IMG_1173.jpg

Alamäessä oli jokin ihan pieni katolisen kirkon kirja- ja koristemyymälä.

DSC06573.jpg

Taas tarttui mukaan yksi seimi. Lamppu ilmeisesti vaihdetaan kyllä, kunhan päästään kotiin. Varusteena ollut hehkulamppu kuumensi ympäristöään sen verran, että tuli pieni epäily turvallisuudesta. Mutta muuten tämäkin on ihana.

DSC06099%20%283%29.jpg

Kävelyä oli tälle päivälle kertynyt kaikesta haahuilusta huolimatta huolestuttavan vähän. Meidän hotellilta rantakadun toiseen päähän Burger Kingille ja takaisin kertyy sopivasti noin 8000 - 9000 lisää, joten sinne. Ei tietenkään burgereita, vaan reipas käännös, kun askelmäärä on tsekattu.

DSC06106%20%283%29.jpg

Ja askeleita kertyy, vaikka välillä sihtaa kuvia täysikuusta ja palmuista.

DSC06153.jpg

 

Lauantaina bussi-infoa ja mielenkiintoinen ja hyödyllinen kyläkutsu. 14. tammikuuta

Torremolinosin bussiasema on infon kannalta aika yhtä tyhjän kanssa. Ensin on hirveän vaikea löytää bussiaseman lippuluukkua. Missään ei lue mitään ja vaikka pysäkillä seisonut bussikuski näyttää suunnan, uskonpuute tulee vielä ovella. Ei kai se tämä voi olla, kun tässä ei lue mitään? Mutta on se. Ilmoitustaululla on espanjaksi joitain bussiaikatauluja, mutta epävarmuus iskee, kun näyttää siltä, että ne eivät ole kokooma-aikatauluja vaan parin eri bussifirman omia. Luukun takana oleva nuori tyttö ei osaa vastata kaikkiin kysymyksiimme. Saamme printatun paperiliuskan Torremolinosista Marbellaan sunnuntaiaamuna lähtevistä busseista, joita on yllättävän vähän, mutta tyttö ei osaa sanoa, lähtisikö esimerkiksi Fuengirolasta busseja useammin, jos menisimme sinne junalla. Sen tiedon saisi vain Fuengirolan bussiasemalta. Ei ollut vaihtoehtoja. Lähtisimme 9:50 bussilla. Se on vähän myöhemmin, kuin ajattelimme, mutta 8:15 on liian aikaisin. Ei tyttö osannut neuvoa, löytäisimmekö netistäkään paremmin tietoja. 

Toinen juttu, mitä Espanjassa on myös aina vaikea löytää ovat laktoosittomat tuotteet. Kait ne täällä juo niin paljon enemmän viiniä, että laktoosittomuus toteutuu itsestään. Kaupassa törmäsimme näihin "uutuuksiin". Laktoositonta voita ja suolattua voita. Saisiko seuraavaksi laktoositonta voita suolattuna, por favor?

IMG_3609.jpgIMG_3610.jpg

Reippaat nuorukaiset rannalla lentistä pelaamassa ilman paitaa. Minkähän takia erimaalaiset eläkeläistädit väsähtivät juuri tässä olevan penkin kohdalla ja joutuivat oikomaan jalkojaan?

IMG_3613.jpg

Ei ollut aivan tyyntäkään, pärskeet löivät rantaan.

IMG_3630.jpg

Tässä välissä otettiin pienet päikkärit illan koitoksia varten. Olimme saaneet kyläkutsun ranskalaispariskunnalle, jonka asuntoa vuokrasimme viime maaliskuussa. Sama viihtyisä piha uima-altaineen odotti tutussa paikassa ja kivat muistot tulivat mieleen. Tuossa altaassa kävin viime maaliskuussa uimassa. Yksin. Ohikulkijoille selitin: "No tengo frio. Soy finlandesa." Ne nyökyttelivät ymmärtäväisesti mennessään. Juha ei tietenkään ole tarpeeksi suomalainen uidakseen edes uima-altaassa vielä maaliskuussa.

Enkä ainakaan kertoisi niille espanjaksi, ettei minulla ole kylmä, koska olen suomalainen. Suomalaisella on varmasti aina kylmä.

IMG_3643.jpgIMG_3645.jpg

Ja samoin odotti rouvan tekemä herkullinen paella marisco ja kuudelle katettu pöytä. Myös toinen suomalaispariskunta, joka asui naapurissa, oli kutsuttu mukaan seurueeseen.

DSC06175%20%282%29.jpg

Paella oli hyvää ja uudet tuttavat kivoja. Itse asiassa vain rouva oli suomalainen, mies olikin Boliviasta alun perin, mutta oli asunut jo Suomessakin ja osasi suomea hyvin ja tunsi Suomen historiaa ja kulttuuria niin, että selitti sujuvasti ranskalaisisännille Kalevalat, Kantelettaret ja suomen kielen synnyn. Keskustelumme oli varsin mielenkiintoinen. Aiheet rönsyilivät ja kieli samaten. Isäntämme osasi vain ranskaa, emäntämme puhui ranskan lisäksi myös espanjaa ja englantia (tosin mitä useampi viinilasi meni, sitä vähemmän englantia tuli), suomalaisrouva puhui suomea ja espanjaa, bolivialaisherra espanjaa ja suomea, vähän englantiakin, Juha ei osannut ranskaa ja lähes vaikeni englanniksikin. (Aila puhui ihan mitä vaan lähes millä kielellä hyvänsä koko ajan. Minä sen sijaan ymmärsin kaiken). Hauskan illan jälkeen oli jotenkin myös uupunut olo, kun kävelimme takaisin alamäkeä rantahotellimme suuntaan. Mutta hyvä mieli kaiken kaikkiaan. Joulupukin kotimaasta kansainvälinen illallisseuramme oli erittäin samaa mieltä ja ystävyyttä luvattiin jatkaa. Seuraavaksi saimme yöpymiskutsun Beaumeen Ranskaan.

DSC06180.jpg

Hauskin asia oli loppujen lopuksi myös se, että isäntäväkemme oli tarjonnut meille asuntoaan vuokralle myös tämän vuoden maaliskuuksi. Hienoa todellakin, tulemme mielellämme takaisin tuttuun paikkaan ja hyvin varusteltuun asuntoon.

 

Sunnuntaipäivä Salvadorin, Antonion ja Lolan kanssa. 15. tammikuuta

Aamulla olimme hyvissä ajoin Torremolinosin linja-autoasemalla. Mistään ei voinut tietää, mistä Marbellan bussi lähtisi. Lipunmyynnin tyttö sanoi, että tuolta ulkoa, ja jonkun muun linjan kuski viittasi tälle puolelle katua, kun kysyimme. Pari minuuttia virallisen lähtöajan jälkeen mutkasta kurvasi bussi, jossa luki: Malaga - Marbella, ja siitä päättelimme, että tälle kuskille kannattaisi tarjota etukäteen ostamiamme lippuja.

DSC06183.jpg

Espanjassa olemme tottuneet hyviin busseihin. Tässä Juha valmistautuu olemaan hiljaa espanjaksi monta tuntia.

Millä ohjelmalla valokuvaaja on nenää väritellyt? Peilistä se näykyi ihan normaalina.

IMG_3652.jpg

Hetkeä myöhemmin Juhalle tarjoutui hyvä tilaisuus olla hiljaa espanjaksi, kun ajoimme Antonion, Salvadorin ja Lolan kanssa kohti vuoria ja sisämaata. Yrittäkää itse ymmärtää, jos kolme Mertarantaa hehkuttaisi yhtä aikaa ilmaveiviä espanjaksi pienessä espanjalaisautossa, siltä se nimittäin kuulosti. Sen verran olin jyvällä, että ensimmäinen kiihkeä keskustelu koski perunoiden kuorimista ja sen jälkeen siirryttiin oikeaan tapaan silittää miehen paita.

IMG_5253.jpg

Ensimmäinen kohde oli Guadalhorcen maalaismarkkinat.

DSC06219.jpg

Pöydiltä olisi tehnyt mieli ostaa monenlaista ihan vain kokeiluun. Pari pientä pikkuleipäpakettia ostettiinkin. Toinen maistui piparkakkutaikinalta ja toisesta löytyi valkoisen kuoren sisältä taatelia.

DSC06198.jpg

Jos oltaisiin oltu liikkeellä omalla autolla, Juha olisi ostanut tästä telineen putkissa myytäville kitarankielille. Onneksi ei oltu. Enkä kyllä tältä näkemältä ymmärrä, millaisia kitarankieliä pidetään millaisissa putkissa. Onko tää joku vedätys???

Olen kyllä joskus ostanut teräskieliseen kitaraan kielisatsin, joka oli putkessa ja kielet suorina. Normaalistihan ne ovat kieppinä. Tämä tapahtui tosin viisi kitaraa sitten.

IMG_5254%20%281%29.jpg

Tämän kasvin nimeä jouduttiin vähän miettimään. Olisiko retikka? Lajina Black Spanish Round? Mustajuuri tuli ekana mieleen, mutta se on muodoltaan  sellainen pitkä juures.

DSC06205.jpg

Ja joka maalaismarkkinoilta löytyy joku taitava puutöitten tekijä. Onhan Suomessakin tämä ITE -taidesuuntaus. 

DSC06192.jpg

Kilo tuoreita saksanpähkinöitä. Viitsisikö noita kuoria. No, kokeillaan. 

 DSC06204.jpg

Hunajaa tarvittaisiin, mutta viitsisikö sitä kantaa?

DSC06195.jpg

Mandariineja

DSC06209.jpg

Tässä sellaisia osia siasta, jota suomalaiset eivät syö. Esimerkiksi nahkaa ja korvia. Ei syöty eikä ostettu, otettiin kuva.

DSC06216.jpg

Tämän myyntipöydän olisi ehkä voinut löytää suomalaisiltakin markkinoilta?

DSC06206.jpg

Kukkia tietysti.

DSC06200.jpg

Salvador kierteli pöytiä vertaillen ja valiten niin kauan, että katsoi parhaaksi ostaa Antoniolle lepyttelyksi kimpun kaverinsa lempikukkia. Mimosakimpun. Olis ehkä kelvannut mullekin.

DSC06217.jpg

Tai sitten nämä kaunokaiset.

DSC06228.jpg

Antonio kävi ostamassa parvekkeelleen ihmeköynnöksen. Ihmettelimme hetken, kuka joutuu tekemään autossa tälle tilaa, mutta ei hätää, se kuulemma tuodaan kotiin. Ei täältä veljesten kotiin ole kuin noin 30 km, eli ei kai se mikään vaiva ole?

DSC06231.jpg

Kassit täynnä takaisin autolle.

DSC06222.jpg

Maisemareittiä eteenpäin. Täällä alkavat juuri mantelipuut kukkia. Paras aika niille on parin viikon päästä. Silloin rinteet ovat niitä valkoisenaan.

DSC06289.jpg

Poikettiin syömään maalaisravintolaan. Suosittelisin sitä, jos yhtään tietäisin, missä oltiin. Ei oltu kuitenkaan kovin kaukana Mondan linnasta, jossa seuraava Vain elämää -viikko kuvataan. 

Ruokailun jälkeen lähdettiin kävelemään Rio Granden rantaan. Rio Grande on siis suomeksi Iso Joki. Suomalainen ehkä silmämääräisesti kääntäisi ennemmin puro tai oja, mutta nimet ovat nimiä.

DSC06295.jpg

Rio Granden koski.

DSC06275.jpg

Joella on varmaan suurempi menneisyys, koska sen varrella on ollut vesivoimala, jonne erilaisia putkirakennelmia pitkin on kerätty vuorilta sadevettä. Rakennelmat olivat jäljellä, mutta oli vähän vaikea ymmärtää, että täällä ikinä sataisi tarpeeksi. 

DSC06267.jpgDSC06277.jpg

Taas kiertelimme maaseutua ja ajoimme Mondan läpi kaverusten mökille. Aivan ihana paikka istua hedelmäpuiden alla!

DSC06250%20%281%29.jpg

Täällä kasvaa monenlaisia hedelmäpuita. Tässä yksi Salvadorin oma kehitelmä: Appelsiinipuu ja sitruunapuu on oksastettu yhteen.

DSC06244.jpg

Juha sai maistaa mandariineja suoraan puusta ja näitä saimme mukaammekin kilokaupalla. Olivat parhaita ikinä. Makeita ja mehukkaita.

DSC06246%20%281%29.jpg

Ja yhdestä erityisen mehukkaasta appelsiinipuusta poimittiin hedelmät, joista puristettiin tuoremehu. En ollut uskoa, että siinä ei ollut yhtään lisättyä sokeria.

DSC06253%20%281%29.jpg

Antonio ja avocadot!

DSC06255.jpg

Jokainen turisti haaveilee siitä, että saisi viettää aikaa aitojen paikallisten ihmisten kanssa. Jutella asukkaitten kanssa, käydä heidän kodissaan, syödä heidän paikallisissa ravintoloissaan. Juuri tällaisen päivän saimme ystävien seurassa. 

Torremolinosin pääkadullakin oli lämmin tunnelma tämän päivän tullessa iltaan.

DSC06300.jpg

Maanantaina espanjankurssilla - ja taas rantakatua edestakaisin. 16. tammikuuta

Kymppipaikan ilmoitustaululta olimme nähneet ilmoituksen espanjankurssista. Kun vielä tapaamamme suomalaiset kertoivat, että sinne voi ilmestyä milloin vain, ja että paikalla olevat opiskelijat keräävät keskuudestaan kolehtina opettajalle 30 € per kerta, uskalsimme ilmestyä ovelle kyselemään. "Bienvenido", ja haimme tuolit pöydän viereen. Olimme tulleet alkeisryhmään, mutta Inés ilmeisesti vähän testasi meitä ja kehotti tulemaan katsomaan kakkostason ryhmää. Tässä Inés juuri kirjoittaa taululle tener -verbin taivutusta, jonka hän minulta kysyi ja ilmeisesti juuri tällaisista vinkeistä ajatteli meidän osaavan enemmän kuin vain ihan alkeita. Voi olla tottakin, rakenteita ja sanastoa tuli yllin kyllin kesäyliopistossa viime kesänä, mutta keskustelussa olimme kyllä ihan aloittelijoita. Kokeillaan keskiviikkona molempia ryhmiä siis.

IMG_3659.jpg

Oppikirjaa sai vain yhdestä salatusta paikasta ja ystävällinen suomalaispariskunta lähti saman tien oppaaksi. Ällistyttävääkin, miten huolellisesti täällä tuntemattomat ihmiset lähtevät auttamaan ja opastamaan ihan kädestä pitäen.

IMG_3655.jpg

Torrentupa ei ole kaukana Kymppipaikasta, joten ehdimme ihan kivasti vielä sinnekin kahville. Itse asiassa olimme sopineet sinne treffit Suomesta juuri lentäneen ystävän kanssa. Facebook on hauska. Suomessa ei tavata vuosikausiin, mutta yhtäkkiä ollaan muutaman korttelin päässä toisistamme Espanjassa ja sitten nähdään ihan livenäkin.

Päivässä oli ollut paljon ajattelemista. Kielikurssit ja tapaamiset. Velttoiltiin rantakadulla papukaijoja katsellen, syötiin kämpällämme taas jotain ja otettiin iisisti.

DSC06305.jpg

Juha otti kyllä vielä iisimmin kuin minä. Lähdin yksin kävelemään lisää ja kävelin kauas Benalmadenaan asti espanjaa kuulokkeista kuunnellen. Juha tuli sitten jossain vaiheessa takaisin käännyttyäni vastaan ja käveltiin yhdessä hyvinvointiranneke tyytyväiseksi. 

IMG_3680.jpgIMG_3684.jpg

Laskeva aurinko alkoi värittää maailmaa mielenkiintoiseksi.

IMG_3688.jpg

Minun rannekkeeni ei tyydy koskaan yhtä vähään kuin Juhan. Tämän auringolaskukuvan kävin  ottamassa yksin, kun Juha jo kääntyi kämpällemme pilkkomaan tarvittavaa määrää hedelmiä iltapalaksi. 

Jonkun täytyy huolehtia, ettei tule lautaselle nopeita hiilihydraatteja tai muuta makeaa.

IMG_3704%20%281%29.jpg

 

Tiistaina lähivuorten vaeltajien retki. 17. tammikuuta

Lähivuorten vaeltajat on porukka, johon kannattaa etsiytyä mukaan, jos haluaa porukalla lähteä patikoimaan lähialueen vuorenrinteitä (suomeksi). Vaeltajat tekevät muutaman tunnin retkiään tiistaiaamuisin. Lähtöpaikka on yleensä Fuengirolan linja-autoasema tai Mijasin tietty risteys, jonne pääsee tuolta Fuengirolasta bussilla. Patikkaretket ovat ilmaisia ja omakustanteisia ja ne tehdään omalla vastuulla ja niitä vetää retkeilystä innostunut mukava Jaakko. Matkojen pituudet ovat olleet suunnilleen 7 - 10 km. Hyvät kengät tarvitaan, ja sauvoista saattaa olla hyötyä. Evästä vähän reppuun. Me olemme nyt olleet mukana kahdella retkellä ja selvinneet, vaikka vähän kovilla olemme olleetkin. Porukassa ei kuitenkaan ketään jätetä, pidetään sopivasti taukoja ja hidastetaan, jos on tarvis. Ja me olemme armollisia itsellemme, olemmehan olleet niin vähän aikaa eläkkeellä, että meillä ei vielä voi olla sitä vuosien harjoittelun tuomaa kuntoa, jonka muut eläkeläiset ovat sauvakävellen saavuttaneet. Kyllä mekin vielä joskus kävellään kärjessä! Ehkä jo ennen kuin täytetään 70?

Lähivuorten vaeltajien porukkaan saa helpoiten yhteyden Aurinkorannikon seurakunnan pyhiinvaelluksesta kiinnostuneiden porukoista. Seurakunnan sivuilta löytyy tietoa iltakokoontumisista Pacosin tuvalla ja porukan tiedottamisesta huolehtii ainakin toistaiseksi Annikki Jäntti. Häneltä saamme säännöllisesti sähköpostin, jolla pysytään ajan tasalla.

Hei kaikki pyhiinvaelluksista kiinnostuneet Aurinkorannikolla , Suomessa   ja muualla Euroopassa ....

vaellus_M.jpg

Pikkuisen annan noottia tiedotuksen sisäpiirimäisyydestä. Tämänkertaisen retken ilmoitettiin lähtevän "Suomelan linja-autopysäkin mutkasta". Kun suunnilleen tiesimme, että Suomela on suomalaisten paikka Los Pacosissa, niin sille löytyi googlettamalla osoitekin. Bussilinjaa emme löytäneet, joten suunnistimme noin puolentoista kilometrin matkan ylämäkeen Los Bolichesin juna-asemalta omin päin. Tulipahan askelia jo ennen kuin muut edes aloittivat kiipeämisen. Ja aika hauskaa oli sekin, että muutamaa korttelia ennen kokoontumispaikkaa meitä vastaan tuli kaksi tuntematonta naista, jotka sauvoista heti tiesivät, millä asialla oltiin, ja kertoivat missä muut odottavat. Siis kysymättä!

Tätä ryhmää olisi kyllä ollut vaikea olla tunnistamatta.

DSC06307.jpg

Lähdettiin matkaan, eikä tarvinnut kiivetä monta sataa metriä, kun nähtiin ensimmäiset eläimet pällistelemässä 46 suomalaista sauvoineen. Rauhallisesti otettiin aidan molemmin puolin.

IMG_3710.jpg

Pientä taukoa ylämäessä hitaampia odotellen. Taisi tähän kohtaan tulla jollekin myös puhelinsoitto, että joku pariskunta oli myöhästynyt lähdöstä ja odoteltiin sitten hetki, että saivat pääjoukon kiinni. Tämäkin kertoo siitä, että ollaan aika tutussa porukassa, joka usein kiipeilee yhdessä.

IMG_3716.jpg

Näistä kuvista näkyy, että ei siellä kaikilla varustelu ihan niin vimpan päälle ollut. Ei kaikilla ollut sauvoja ja joillain oli vain shortsit ja sandaalit. Shortseille oli kyllä kovin tuulinen sää. Juhan vaelluskengät, sauvat ja yhtenäinen Haglöfs-asustus reppuineen olivat siinä ja rajoilla, että ei ihan ylipukeutumiseksi mennyt.

IMG_3718.jpg

IMG_3711.jpg

Tässä kohtaa vastaantulija yllätti. En ollut enää pitkään hetkeen kuvitellut, että tämä väylä olisi ikinä edes mahdollinen muille kuin kävelijöille.

IMG_3745.jpg

Tauko rinteellä. 

IMG_3722%20%281%29.jpg

Ja taas matkaan.

IMG_3732.jpg

Tässä vaiheessa oli iskeä uskonpuute. Joku kokeneempi vaeltaja sanoi, että päämäärä on tuon kukkulan reunan takana ja kolmannes matkasta olisi vielä jäljellä. Oltiin hetken jo luultu (ja toivottu), että ihan kohta oltaisiin perillä. 

IMG_3729.jpg

Vastatuulikin paheni ja uusi mutka saattoi paljastaa edessä yllättävän jyrkän mäen.  

IMG_3736.jpg

Maisemat alkoivat kyllä jo palkita. Hetki hetkeltä, mutka mutkalta ja mäki mäeltä aina vain enemmän.

DSC06314%20%281%29.jpg

Ja lopulta oltiin kirkonmäellä. Pyhän Antonin kappeli on reilusti syrjässä Mijasin turistisesta kylästä, eikä se ole kovin paljon aukikaan. Vain messujen aikaan, sunnuntai-iltapäivisin ja tammikuun 17. päivänä, jolloin täällä perinteisesti pidetään messu, jossa siunataan eläimiä. Eikä pelkästään koiria ja kissoja, vaan listassa oli kaikenlaisia eläimiä kanarilalinnuista ja marsuista liskoihin ja matelijoihin, eli ilmeisesti mitä vain, mitä ihmiset kodeissaan pitävät. Emme kyllä itse nähneet täällä tällä kertaa muita kuin koiria, joiden päälle pappi kävi pirskottelemassa vettä. Ensimmäistä kuvaa katsoessani ihmettelen, missä ihmeen vaiheessa olen onnistunut ottamaan kuvan, jossa piha-alue on noin tyhjä. Se oli koko ajan tungoksen täyttämä. Ihmiset tungeksivat, koirat haukkuivat toisiaan, ja lemmikkien kanssa poseerattiin kuvia varten milloin missäkin kokoonpanoissa: Koira ja koko perhe, koko suvun koirat, lemmikki ja isäntä/emäntä jne.

DSC06345.jpg

DSC06311%20%282%29.jpg

Ehkäpä tuolla tyhjällä hetkellä kaikki olivat ahtautuneet kirkon toiselle seinustalle, jossa myytiin ruokaa. Tämä taisi olla sunnuntairetken kohde muillekin kuin meidän porukkamme 46:lle suomalaiselle vaeltajalle. Itse asiassa tänne pääsi Mijaksen suunnasta myös autolla, mikä tuntui lähes kolmen tunnin kiipeämisen jälkeen vähän epäreilultakin.

DSC06341.jpg

IMG_3746.jpg

Mukava istua kirkonmäellä tuulessa, kun takana on maisema, jonka läpi tänne kiivettiin.

DSC06340.jpg

Kirkko oli nätti sisältäkin. Laitan nyt tähän sisältä kuvat lähes jokaisesta patsaasta niitä varten, jotka eivät koskaan ole eksyneet tänne. Ne olivat oikeasti nättejä. Sellaisia sileän ja siistin nättejä, kuin kiiltokuvia, joskus näkee rosoisempaakin taidetta.

DSC06324.jpgDSC06322.jpgDSC06323.jpgDSC06325%20%281%29.jpgDSC06326.jpgDSC06331.jpgDSC06332.jpgDSC06334.jpg

Lähdettiin omin päin kävelemään Mijasiin niin kuin moni muukin omassa tahdissaan. Ymmärsin, että jollain porukalla oli tarkoitus kävellä vielä alamäkeen takaisinkin, mutta ei satuttu sellaiseen seuraan, ja kuulin myös, että alas kävelemistä ei oikein suositeltukaan voimistuneen tuulen takia. 

IMG_3755.jpg

Mutta hyvä näin, käveltiin Mijasiin, käytiin kahvilla ja odotettiin seuraava bussi, joka kierteli pieniä vuoristoteitä Benalmadenan kautta suoraan Torremolinosiin. Toinen mahdollisuus olisi ollut laskeutua bussilla Fuengirolan tai Los Bolichesin suuntaan ja tulla sieltä junalla.

IMG_3758.jpg

Ylämäki oli vienyt mehut, mutta aktiivisuusrannekkeemme Fitbit kannusti vielä lisäämään panoksia. Juha katsoi hetken tulleen, jolloin ei enää tarvinnut paljon lisää kävellä, että pääsi yli 30 000 askeleen, ja minun mittarini pyysi kuutta kerrosta portaita ylöspäin saavuttaakseni 200 yhtenä päivänä noustun kerroksen rajan ensimmäistä kertaa. Torremolinos tarjosi tähän hyviä portaita, ja näin sitten tehtiin. Juha jäi alas ja otti kuvan, kun tulin takaisin.

DSC06350%20%281%29.jpg

Fitbit lähetti kannustusviestin ja onnittelut sähköpostiin.

IMG_3759%20%281%29.jpg

Itse kannustettiin itseämme ihailemalla auringonlaskun värejä.

DSC06351.jpg

Viittasin tämänpäiväisen tekstin alussa Suomelaan, joka on suomalaisten perustama yhdistys. Emme ole vielä tutustuneet siihen ja sen toimintaan tämän enempää, mutta näyttää siltä, että jotain sisältöä meidän lomillemme saattaisi löytyä sieltäkin. Ihan ensimmäisenä silmiini osuivat tiedot kirjastosta ja erilaisista retkistä. Tässä lyhyt esittely heidän omilta sivuiltaan:

Suomela

Mikä Suomela on? Asociación Finlandesa Suomela on Aurinkorannikolla lyhyemmän tai pitemmän aikaa viipyville suomalaisille perustettu oma jäsenyhdistys. Se järjestää jäsenilleen monipuolista toimintaa, josta osoituksena on noin 30 harrastuspiiriä. Niistä saat tarkempaa tietoa mm. harrastuspiirien vetäjiltä. Vuosijäsenmaksu on 30 euroa ja ainaisjäsenmaksu 300 euroa. Kuukausijäsenmaksu 15 euroa. Yhdistys toimii aktiivisesti talvikausina lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Suomela on hyväntuulisten ja aktiivisten ihmisten yhdistys, jonka toiminnan parissa viihtyvät niin Aurinkorannikolla asuvat kuin siellä lomailevatkin. Suomelasta löydät aina samanhenkistä seuraa, jos harrastat vaikkapa kieltenopiskelua, liikuntaa, musiikkia, kuorolaulua, tanssia, veteraanien asioita, matkoja, viiniä, ruokaa, taidetta, kevyitä ja juhlavia tilaisuuksia, esitelmiä tai vaikkapa konsertteja. Suomelan kirjastossa on nooin 6000 kirjaa lainattavaksi. Kerhohuoneisto baareineen ja keittiöineen on viihtyisä ja edullinen. Suomelan Sanomat on jäsentiedote, joka kotisivustomme ohella kertoo lähemmin yhdistyksen toiminnasta.  SUOMELASTA SAAT SISÄLTÖÄ ELÄMÄÄSI ESPANJASSA!  Yhdistyksen osoite: C/ Las Vinas 54, Pueblo Girasol, Los Pacos 29640 FUENGIROLA Salin osoite on Camino de Canteras 49 29640 FUENGIROLA España

 

Keskiviikkona takaisin kielikurssille - sopivaa puuhaa ennätyskylmässä säässä. 18. tammikuuta

Kakkostason kurssi kokoontui jo yhdeksältä, mikä näin lomalaiselle tuntui pikkuisen aikaiseltakin, varsinkin kun matkaa oli ylämäkeen lähes puolen tunnin reippaan kävelyn verran. Mutta pitihän se kokeilla, kun opettaja suositteli. Kymmenkunta muuta innokasta oli paikalla ja kun itse mietimme tasoa, tulimme ihan samaan päätelmään kuin opettajakin: "Te jäätte johonkin näiden kahden ryhmän väliin, ehkä voisitte käydä molemmissa jonkin aikaa." Osaamme enemmän kuin alkeisryhmä, noin teoriassa, mutta kakkostason porukka puhuu paremmin kuin me. Eli hyödyksi olisivat molemmat ryhmät. Hankimme molempien ryhmien kirjat ja lähdemme nyt kuukaudeksi Suomeen. Jos ehdimme kerrata ykkösryhmän materiaalin omatoimisesti, palaamme kakkosryhmään. Opimme siellä enemmän. 

Ja nyt joku kysyy, aiommeko oikeasti käyttää kaksi aamua viikossa lomastamme kielenopiskeluun. Joo, aiomme. 

Olipa oikea aika päättää tämä aurinkoloma! Kävimme espanjantuntimme jälkeen ensin hakemassa tilaamamme kurssikirjat, joita varten kahvilanpitäjä, joka niitä välitti, oli vapaapäivänään tullut paikalle ihan meitä varten sovittuna aikana. Oven sulkeva teräskaihdin oli nostettu puoliväliin ja siitä sitten kumarruimme sisään. Tuota kutsun kyllä palveluksi, olimme kuitenkin ostamassa vain kolmea kirjaa. Sitten piipahdimme suomalaisystävällämme katsomassa, osaisimmeko tehdä hänen kiinni juuttuneelle kaihtimelleen mitään. Ei meistä kaihdinkorjaajia taida tulla, mutta saimme herkullisen keittoaterian. Kiitos!

Oli iloinen mieli menneestä pariviikkoisesta ja samalla yhtä tyytyväinen mieli siitä, että paluuliput olivat seuraavaksi aamuksi. Ensimmäistä kertaa lomamme aikana satoi. Tuuli puski rantaan vyöryviä aaltoja, jotka pärskivät rantakiviin ja rantapaseo oli melkein autio. Säällä on valtava merkitys lomafiilikselle. Tässä tuulessa ei olisi kaksi viikkoa ollut kivaa. 

DSC06370%20%282%29.jpgDSC06386%20%282%29.jpg

Vielä hetkeä ennen pimeän tuloa kävin katsomassa aaltoja. En ollut kauan. En yhtään tarpeetonta minuuttia. Pakkaamisen lomassa kuuntelimme sateen lotinaa ja aaltojen kohinaa. Kävimme alaovella tarkistamassa, tulviiko vesi kadulle, mutta ei näyttänyt siltä, että olisimme joutuneet aamulla matkalaukkujen kanssa kahlaamaan, ja palattiin sisälle vain kuullaksemme hälytysajoneuvojen ääniä ja sen jälkeen kymmenkunta laukausta. Syy ei meille koskaan selvinnyt, mutta eivätpä nuo äänet kovin kivoilta tällaisena iltana kuulostaneet.

DSC06394%20%282%29.jpg

Kotiin 19. tammikuuta

Muistaisin, että emme koskaan ole kulkeneet taksilla lentokentälle (Dubaita lukuun ottamatta), mutta nyt ei ulkona suunnistamien maistunut. Sen verran satoi. Ja eipä tuo kymmenen kilometrin matka ollut edes kallis. Ehkä voisi joskus muutenkin maksaa palvelusta. (Kuullostaa hyvältä, tähän mennessä on vedetty matkalaukkuja ylös alas mukulakivikatuja kilometritolkulla.)

Myös muutamiin lentokenttäilmiöihin törmäsimme varmaan ensimmäistä kertaa. Tässä ensimmäinen: Jonotus ja härski kiilaaminen. Edessämme seisoi ensin pitkään harmaatukkainen nainen pienen laukun kanssa. Kun jono vihdoin alkoi liikkua, naisen viereen änkesikin pari muuta harmaapäätä, joilla oli tavaroittensa lisäksi kullakin omat valtavat koiralaatikot. Ähisimme harmista, mutta taisimme hyötyä näiden tyyppien aiheuttamasta vaivasta virkailijalle. Kun virkailija oli päässyt näistä eroon monien vaiheitten jälkeen, hän oli meille yhtä hymyä, unohti ottaa maksun ruumaan menevästä matkalaukustamme ja lopuksi vielä sanoi selvällä suomen kielellä: "Kiitos!"

IMG_3771.jpg

Tällaistakaan emme ole ennen todistaneet. Kentillä kuulutetaan aina kaikkia pitämään huolta matkatavaroistaan ja olemaan jättämättä niitä yksin valvomatta. Tämä laukku vain nökötti keskellä tyhjää aulaa. Tai ei aula ihan tyhjä ollut, meidän jonomme oli suunnilleen siinä, mistä tämä kuva on otettu. Jotkut kävivät jo huomauttamassa laukusta kenttähenkilökunnalle, mutta he vain viittoivat jonnekin, eivätkä tehneet mitään. Tuli kyllä jälkiviisaana mieleen, että olisi ehkä sittenkin kannattanut itse lähteä jonnekin kauemmas, mutta mihin siitä jonosta lähdet?

IMG_3768.jpg

Transavian kone Amsterdamiin lähti vähän myöhässä. Tämäkin uusi kokemus, ei olla tällaisella lentoyhtiöllä lennetty ennen. Ei saa meiltä mitään kehuja. Juhan pitkät koivet eivät mahtuneet penkkien väliin, eikä ilman maksua saanut mitään tarjoilua, ei kahvimukillistakaan.

  • Transavia, legally incorporated as Transavia Airlines C.V. and formerly branded as transavia.com, is a Dutch low-cost airline and a wholly owned subsidiary of KLM and therefore part of the Air France-KLM group.

DSC06422.jpg

KLM:n oma palvelu oli paljon parempi, tilat kyllä yhtä pienet. Iloiset stuertit jakoivat reippaasti ilmaiseksi ruokaa ja juomaa.

Meillä on kyllä niin usein omat eväät joka paikassa, että eipä tuo tarjoilupuoli niin tärkeä ole. Vietettiin nytkin noin kuusi tuntia Schipholin kentällä omissa kaurakorpuissa, sämpylöissä, omenanlohkoissa ja nautimme viimeiset makeat mandariinilohkot Antonion ja Salvadorin puutarhasta. Yksillä kahveilla käytiin. Boarding -jonossa meitä tuli jokin markkinointitutkija haastattelemaan. Iät ja matkareitit udeltuaan hän kysyi, kuinka kauan olimme kentällä olleet. Kuultuaan, että kuusi tuntia, hän tarkisti, kuuliko varmasti oikein, kun sanoimme kuluttaneemme ostoksiin vain 15 euroa. Totta se oli. Se sisälsi jo lasten tuliaisvohvelitkin. Ei eläkeläisillä ole varaa törsätä turhaan :) 

IMG_3772.jpg

Kello taisi olla yli kaksi ennen kuin vastaanottamassa ollut Tuukka oli heitetty kotiin ja laukut purettu. En ollut uskoa Juhan kolmea ensimmäistä lausetta heti herätessä:

- Olen laihtunut kahdessa viikossa kolme kiloa.

- Jääkaappi on tyhjä.

- Käytäisiinkö kumminkin ensin Matkamessuilla ja mennään sitten vasta ruokakauppaan?

Siis Matkamessuille noin 8 tuntia sen jälkeen, kun on tultu kotiin! Ja mentiin. Nyt meillä on lauttaliput Travemündeen ja takaisin, asunto Torremolinosissa maaliskuuksi, toinen Tarragonassa pääsiäisviikoksi ja yöpymiskutsut Ranskaan ja Kataloniaan. Kai me sitten taas lähdetään. Mennään autolla, ettei tarvitse vetää matkalaukkuja niin pitkiä matkoja.

IMG_3774.jpg

Ehkä oli hyvä, että liput tuli ostettua ihan heti. Tenavat olisivat voineet vaikuttaa toiseen suuntaan. Ensimmäinen soitto tuli Sisulta: Mä pääsin nyt koulusta, voisinks mä tulla teille heti? Tunnin päästä soitti Unikko: "Mä pääsin nyt koulusta. Voisinks mä kävellä suoraan teille?" Iiris oli kuullut pikkuveljeltään ja isolta siskoltaan, että emme olleet ihan vielä kotona, eikä sitten soittanut, mutta hetken päästä kaikki kolme olivat tuliaisia jakamassa. Ja parin seuraavan päivän aikana oli nähty loputkin tenavat ja pidetty vauvoja sylissä tuntikausia.

DSC06426.jpg

Viikko kotona, täynnä elämää ja uusia suunnitelmia

Yhden pitää päästä Espooseen taksvärkkiin, toisen musiikkiopistoon, yksi pitää hakea koulusta, pari viedä tanssitunnille, yksi on väärässä paikassa hammaslääkärissä, vauvoja pitää päästä pitämään sylissä, isommat haluaisivat päästä katsomaan kiinalaista uuden vuoden juhlintaa, mutta äiti ja isä eivät ehdi mukaan, tuliaiset pitää jakaa muillekin... tämä hässäkkä imaisee taas mukaansa. Jossain välissä ehdimme kyllä ulkoilla ja uida ja käydä kuntosalillakin, jopa järjestellä uutta lomamatkaa ja ihan vähän opiskella espanjaakin. 

Tämän matkan muistoihin palaamme koko ajan. Katselemme kuvia, luetaan muidenkin matkakertomuksia, mietitään uutta ajomatkaa ja sen majoituksia, kerätään kiinnostavia retkikohteita. 

Tässä matkassa oli kaksi erityisen mukavaa asiaa. Ensimmäinen oli onnistunut äkkipäätös lähteä hakemaan lämpöä pahimpien tammikuun pakkasten alta. Lämpö ja aurinko toteutuivat hyvin, vaikka tammikuussa ei aurinkorannikolla niistä takeita olekaan, niin kuin lähtöpäivämme lumisateet todistivat. Kasvoissa on väriä, iho on pehmeämpi ja jopa käsivarret ovat olleet auringossa. Tammikuussa emme takuulla olisi Paloheinän metsissä kävelleet niin paljon kuin nyt kävelimme. Matkamittariin kertyi 223 km, eli yli 15 km keskimäärin joka päivä. Meille aivan huikeaa, mutta sillä mielellä lähdettiinkin, että nyt kävellään.

Toinen - ehkä vähän yllätyskin meille, oli se valtava määrä ystävällisiä ja kivoja ihmisiä, jotka tapasimme. Espanjalaiset ystävämme Antonio, Salvador ja Lola järjestivät meille todella kivan sunnuntaipäivän viemällä markkinoille, ajeluttamalla ja kävelyttämällä kauniissa maisemissa. Ranskalaiset tuttavamme Candelaria ja Christian kutsuivat meidät syömään ja tutustumaan ystäviinsä ja tarjosivat asuntoaan meille seuraavalle lomalle. Isäntämme Rafael kävi meitä tervehtimässä ja näki vaivaa näyttämällä muut tarjolla olevat asuntonsa. Torrentuvalla tapasimme harjoittelijoita, seurakunnan työntekijöitä ja muita suomalaisia, joilta kaikilta saimme erinomaisen ystävällisen vastaanoton. Vaivojaan säästämättä he opastivat meitä paikkoihin ja palveluihin. Tapasimme vanhan opiskelijaystävän ja hänen ystävänsä. Olimme tervetulleita kielikurssille ja pääsimme heti porukkaan. Yksi parhaita päiviä oli serkkupojan syntymäpäivä, jolloin retkeilimme hänen ja hänen ystävänsä kanssa Refugio de Juanarin rinteillä. Kävimme kylässä kummisedälläni ja hänen vaimollaan ja meidät toivotettiin uudelleenkin tervetulleeksi. Aurinkorannikon pappi Timo ja vaimonsa Tuovi ottivat myös jälleen sydämellisesti vastaan. Seurakunnan joululauluillassa ja jumalanpalveluksissa oli lämmin tuntu. Tuntui ihmisten kanssa siltä, että aurinko paistoi heistäkin. Ihmettelimme, miten voimme joka paikassa saada  niin ystävällisen vastaanoton ja miten hyvin meitä kaikessa aina autetaan. Tekisi melkein mieli uskoa se, mitä joku sanoi meistä: "Te olette itse niin kivoja ja sosiaalisia, että teitä on kiva auttaa." Tuota ei muuten sanottu suomeksi...  Eipä ihme, että minulta tuo lause vilahti ohi. Ehkä se riittää, että jompikumpi on sosiaalinen ja höpöttää. Höpöttää, mitä höpöttää, puhun vain kivoille ihmisille ja niitä näyttää aina riittävän.